Kirjoittanut velimattim | 20.01.2012

Sapatti 14.1.2012: Alussa

Tänään oli  seurakunnassamme puhujana pastori Kalervo Aromäki.  Aiheena oli Luominen.

Päätekstinä oli Kol. 1:16: “Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten.”

Jumala on järjestyksen Jumala. Millä tavalla tämä tuli esille luomisessa? Jumala toi sen esille, että erotti valkeuden pimeydestä. Oli yleissuunnitelma. Jumala loi järjestyksen kaaoksesta. Jumala haluaa, että me olisimme onnellisia. Ihmisen valinta johti kaaokseen. Jumala ei luovuta. Siitä kertoo risti kaikkein syvimmin. Hän, Kristus on ollut teurastettu Karitsa maailman perustamisesta asti. Vaikeuksien kautta ihminen tulee ihmiseksi. Jumala on johdonmukainen. Hän toteuttaa tarkoituksensa.

Sapatinsana

Ilmestyskirja on ajankohtainen. Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan aikalaisilleen ensisijaisesti. Ilmestyskirja määrittelee seurakuntamme identiteetin. Synti käsitteenä tarkoittaa, että ihminen on itsensä varassa. Ihmisen peruskokemus on häpeä. Pelastus on nyt. Avuksesi huuda Jumalaa hädän päivänä. Verellään Jeesus on meidät pelastanut. Jumala tahtoi meidän elävän arvokkaasti. Jumala haluaa palauttaa meidät arvokkaiksi.

Halutessasi voit kuunnella Kalervon sapatinsanan mp3:na kokonaisuudessaan:
http://dl.dropbox.com/u/22504293/14012012_kalervo_aromaki.mp3


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.