Kirjoittanut velimattim | 21.02.2012

Sapatti 18.2.2012 Sapatin Herra

Tutkistelua johdatteli tänään Sami Varjo. Johdantotekstinä oli Mark. 2:27, 28 “Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin Herra”. Avainajatus oli: Seitsemännen päivän sapatti kääntää katseemme Jeesukseen, meidän Luojaamme ja Lunastajaamme.

Raamatuntutkisteluhetkemme oli taas todella antoisa ja mielenkiintoinen. Sami veli sai taas omalla hienolla tyylillään aikaan rikasta ajatusten vaihtoa. Löysimme aiheestamme monia mielenkiintoisia näkökohtia. Keskustelu oli vireää ja innoittavaa. Saimme kokea, että sapatin Herra Jeesus Kristus oli keskellämme.

Todettiin, että Jumala loi maailmamme kuutena päivänä ja seitsemäntenä päivänä lepäsi. “Sen tähden hän siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt”.

Sapatti kertoo myös Kristuksen täytetystä työstä, kun hän lepäsi seitsemännen päivän haudassa. Sapatti on siis sekä luomisen että lunastuksen merkki. Sapatti kertoo meille siitä vapaudesta, jonka Jeesus ristinkuolemallaan ja sovitustyöllään on meille hankkinut. Vapaudesta synnin kahleista.

Luominen kertoo meille, mistä olemme lähtöisin. Jumalamme, meidän Luojamme kädestä, kun hän muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Emme ole kehittyneet apinasta tai jostain muusta nilviäisestä miljoonien vuosien aikana, niinkuin yleisesti tieteenharjoittajat väittävät. Meillä on paljon jalompi alkuperä.

Sapatti on lepoa “omista”töistä”. Silloin saamme hyvällä omallatunnolla nauttia Luojamme teoista. Se, että Jumala on meidät luonut tekee meistä arvokkaita. Olemme Jumalan sukua ja siten myös hänen perillisiään. Meitä odottaa ihana tulevaisuus Isän kodissa. Oikeaan  sapatin viettoon sopii kärsivien ja puutteenalaisten ihmisten auttaminen. “On lupa sapattina tehdä hyvää”.

Yhteenveto: Raamatun mukaan Jeesus on seitsemännen päivän sapatin Herra, ja se on tärkein merkki siitä, että hän on Luoja ja Lunastaja.

Sapatinsanassa Veli Matti puhui mm. unelmista.

Halutessasi voit kuunnella Veli Matin sapatinsanan mp3:na kokonaisuudessaan:
http://dl.dropbox.com/u/22504293/18022012_velimatti_miettinen.mp3

Heidi, Sonja ja Silja Tanttari ilahduttivat laulullaan & soitollaan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.